Oletko kiinnostunut valokuvaamisesta, mutta ottamiesi kuvien lopputulos ei ole koskaan aivan sitä, mitä olet ajatellut? Haaveiletko ammattitason valokuvista, mutta kuvasi tuppaavat usein olemaan hieman tylsiä? Tämä on varsin yleinen ongelma, josta moni kärsii, ja juuri siksi me haluamme auttaa sinua. Vaikka elämän tärkeimmissä tapahtumissa, kuten ylioppilaskuvien, rippikuvien, new born-kuvien sekä hääkuvien ottamisessa voikin olla parempi ajatus suunnata ammattilaisen valokuvaajan pakeille, on selvää, ettei läheskään jokaisella ole varaa satojen eurojen valokuvaussessioihin aina silloin, kun tekisi mieli ottaa kauniita valokuvia. Siksi olemme koonneet tämän ammattilaisten vinkeillä höystetyn oppaan siihen, kuinka ottaa ammattimaisia kuvia kotioloissa.
Saatat jopa hämmästyä siitä, kuinka laadukasta jälkeä voi saada aikaiseksi vain pienillä muutoksilla valokuvauskäytänteisiin. Pikku nikseillä voi olla mahdollista saada ammattitason valokuvia ilman sen kummempia apuvälineitä, tai jo olemassa olevia esineitä hyödyntäen. Annamme muutaman vinkit myös hauskoihin erikoistehosteisiin, jotka voi saada helposti aikaan kotoa löytyvillä välineillä. Laita parhaat vinkit korvan taakse ja ota ne seuraavalla kuvauskerralla kokeiluun, niin saatat saada otettua elämäsi parhaat kuvat!
Viisi vinkkiä siihen, kuinka otat parempia valokuvia helposti
- 1. Käytä kännykän sijasta kameraa
Vaikka kännykällä otetut kuvat näyttävätkin kivalta kännykän näytöllä ja kamera korjaa automaattisesti pienet virheet, ei kannata sokeasti luottaa pelkätään kännykän kameraan kuvien ottamisessa, sillä parhaankaan kännykän megapikselit eivät yllä edes digikameran tasolle. Vaikka tämä onkin osittain itsestään selvää, lienee tarpeellista silti sanoa, että jos haluat yltää ammattilaisten tasolle, kannattaa valita oikea kamera kuvien ottamiseen, mielellään järjestelmäkamera jonka asetukset voi säätää oikeiksi ympäristön ja kuvattavan objektiivin mukaan.
- 2. Jälkikäsittele kuvat ennen julkaisua
Kameralla saa otettua aivan mahtavanlaatuisia ja upeita kuvia, mutta muista, että ne vaativat aina myös jälkikäsittelyä. Se, miltä ne näyttävät kameran esikatselussa on vain pohja, jonka päälle sinä voit lähteä editoimaan lopullista tuotosta. Editointi on avain täydelliseen lopputulokseen, joten kannattaa opetella ainakin editoinnin perusteet. Editoida voi myös monilla ilmaisilla perusohjelmilla ja monesti niiden työkalut riittävätkin vähintään kiitettävään lopputulokseen.
- 3. Ohjeista mallia
Jos olet kuvaamassa elävää mallia, muista, että sinä olet se, joka näkee hänet kameran näkökulmasta. Varsinkin jos kyseessä on kokematon malli, saattaa hän olla hyvinkin pulassa sen kanssa, kuinka poseerataan, tai kuinka vartalon tai kädet voi asetella parhaalla mahdollsiella tavalla niin, että kuvasta tulee mahdollisimman imarteleva. Lisäksi sinä olet se, joka näkee pienet virheet, joita malli ei itse välttämättä huomaa, kuten kasvoille osuva yksittäin hius tai valkoinen karva paidassa. Ohjeista mallia rohkeasti äläkä epäröi auttaa tätä asettumaan kameran eteen paremmin.
- 4. Kiinnitä huomiota yksityiskohtiin
Yksityiskohdat ovat loppupeleissä se seikka, joka erottaa ammattimaisen kuvan tavallisesta kännykkäräpsäisystä. Jos siis haluat saada aikaan hyvälaatuisia kuvia, käytä runsaasti huomiota yksityiskohtiin. Siihen, millaiseen kulmaan kädet on aseteltu, siihen, kuinka sormet on ojennettu ja siihen, onko mallin tukka ja meikki tip top. Pienet virheet on suhteellisen helppo poistaa jälkikäsittelyssä, mutta jos huomaat vasta session jälkeen mallin istuneen huonossa kohdassa tai huonossa asennossa, ei käsittelykään enää pelasta sinua helposti. Huomioi myös taustan harmonisuus ja yksityiskohdat.
- 5. Kokeile erilaisia valaistuksia
Myös kotioloissa on mahdollista saavuttaa hyvin erilaisia valaistuksia. Moni on tottunut siihen, että esimerkiksi vastavaloon ei koskaan saa kuvata. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä vaikkapa suuren ikkunan edessä vastavaloon kuvaaminen kameran oikeilla asetuksilla saa aikaan niin sanotun studiokuvaefektin eli ikkunan valo näyttää valkoiselta studiotaustalta.
- bonusvinkki hauskaan kuvaefektiin
Haluatko kokeilla kuvissasi jotain uutta? Leikkaa pieni pala ohuesta värikalvosta ja aseta se kamerasi linssin eteen. Saat hauskan värillisen efektin kuvillesi! Voit luoda värikalvoilla helposti myös tunnelmaa – esimerkiksi tummansininen kalvo luo pelottavaa tai synkkää tunnelmaa, vaaleampi sininen syvällistä tunnelmaa, pinkki pirteää ja keltainen kesäistä. Kokeile erilaisia!