Haluaisitko kokeilla dokumentaarista kuvaamista tai saitko dokumentaarisen kuvaamisen ehkäpä kotitehtäväksi koulusta, mutta et keksi mitään kuvattavaa? Ei syytä huoleen. Me haluamme auttaa sinua löytämään juuri sinulle sopivan kuvauskohteen! Ensiksi on kuitenkin syytä käydä läpi se, mitä dokumentaarinen valokuvaaminen oikein on ja miten se erottuu tavallisesta valokuvaamisesta.
Kun valokuvaaja ottaa kuvia esimerkiksi hääparista, lapsesta tai koirasta studiossa tai miljöössä, on kyseessä valokuvaussessio. Tällöin kuvattavat tiedostavat olevansa kuvattavana ja poseeraavat kameralle haluamallaan tavalla. Tällaisessa kuvauksessa valaistus asetellaan tietyllä tavalla, miljöö tai tausta on tarkoin mietitty, vaatteet on valittu yhteensopivaksi ja kukin kuvan osapuoli asetellaan kuvaan mahdollisimman imartelevalla tavalla.
Dokumentaarisessa kuvauksessa valokuvaaja kuitenkin vangitsee oikeita hetkiä. Tuolloin kuvattavat saattavat kyllä tietää olevansa kuvattavana, mutta eivät varsinaisesti poseeraa kameralle, vaan tekevät asioita siten, kuin tavallisestikin tekisivät. Kuvaajan tehtävänä tällaisessa kuvauksessa on ikään kuin olla kärpäsenä katossa ja kuvata hetkiä sellaisena kuin ne ovat tapahtuneet. Tällaisia kuvauksia tekevä kuvaaja pääsee mukaan moniin kuvattavien ikimuistoisiin hetkiin ja hänen kuvansa ovat vastuussa siitä, että kuvattaville jää kaunis muisto heidän tärkeistä hetkistään, joita ei voi uudelleenlavastaa. Tietyllä tavalla dokumentaarisessa kuvauksessa kuvaajalla on jopa isompi vastuu siitä, että kuvat onnistuvat parhaalla mahdollisella tavalla.
Millaisia tilanteita valokuvataan dokumentaarisesti?
Millaisia tilanteita ja tapahtumia sitten yleensä kuvataan dokumentaarisesti? Esittelemme tässä postauksessa muutamia sellaisia tilaisuuksia, joihin ihmiset yleensä palkkaavat dokumentaarisen valokuvaajan. Valokuvaajaa ei usein palkata heppoisin perustein, sillä useita tunteja kestävä dokumentaarinen valokuvaus saattaa maksaa jopa useita tuhansia euroja. Joskus elämässä kuitenkin on niin ainutlaatuisia tilaisuuksia, että ihmiset haluavat tallettaa ne ikuisiksi ajoiksi. Tällöin rahamäärillä ei ole väliä, vaan ihmiset ovat valmiita löystämään kukkaronsa nyörejä hyvälaatuisten muistojen saamiseksi.
Yksi olennaisimmista tällaisista tilanteista on tietenkin hääjuhla. Häät ovat niin iso markkinarako joillekin dokumentaarisille kuvaajille, että jotkut kuvaajat erikoistuvat yksinomaan valokuvaamaan häitä. Häät ovat ihmisen elämän tärkein päivä, joka halutaan ikuistaa ikuisiksi ajoiksi. Ihmiset haluavat muistaa kaiken aina aamun laittautumisen hetkistä ensimmäiseen katseeseen alttarilla, ensimmäiseen suudelmaan, kirkosta poistumiseen sekä myöhemmin pitkälle iltaan jatkuviin juhliin. Häiden lisäksi myös esimerkiksi ylioppilasjuhliin, rippijuhliin ja kastejuhliin voidaan palkata dokumentaarisia kuvaajia. Usein dokumentaaristen kuvien lisäksi tällaiset tapahtumat halutaan yleistää myös poseerattuihin kuviin, joten monet valokuvaajat myyvätkin näitä palveluita pakettina.
Yksi uudemmista dokumentaarisen kuvaamisen trendeistä on synnytyksen kuvaaminen. Tämä jenkeistä alkunsa saanut kuvaamistyyppi on juuri sitä, miltä kuulostaakin: valokuvaaja kutsutaan mukaan synnytyssaliin ja tämä kuvaa kaiken ensimmäisistä supistuksista vauvan syntymän jälkeisiin hetkiin saakka. Näin vanhemmille jää aivan ainutlaatuinen muisto siitä, kuinka heidän lapsensa on tullut maailmaan. Suomeen tämä trendi ei ole vielä kunnolla rantautunut, mutta tämänkin voidaan odottaa yleistyvän lähivuosien aikana.